Miesten vihkisormus uniikkina tilaustyönä

,Vanhan perinteen mukaan vain morsian saa sormeensa vihkisormuksen hääpäivänä. Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat, sillä yhä useammin myös miehelle hankitaan kihlasormuksen lisäksi vihkisormus.

Vihkisormuksella halutaan entisestään korostaa hääpäivän ainutlaatuisuutta ja jättää näkyvä muisto hääpäivästä miehenkin nimettömään. Toisaalta moni saattaa harmitella perinteisten kultasepänliikkeiden valmisvalikoimaa, kun mieleistä, miehen makuun olevaa vihkisormusta ei tahdo löytyä. Onneksi vihkisormuksen voi myös teettää vastaamaan täysin miesten omia toiveita. 

Tampereella sijaitseva Aurifaber on erikoistunut asiakkaiden toiveiden pohjalta tehtäviin uniikkikoruihin – etenkin erilaiset sormukset kuuluvat ydinosaamiseemme. Toteutamme unelmiesi mukaisen ja taatusti yksilöllisen, korkealaatuisen vihkisormuksen, jollaista ei toista tule vastaan. Näin saat vihkisormuksen, joka kertoo juuri teidän rakkautenne tarinaa ja kuvastaa kantajansa persoonaa.

Kun tavallisten kultasepänliikkeiden valikoimista ei löydy mieleistä vihkisormusta miehelle, käänny Aurifaberin puoleen. Suunnittelemme  kanssasi vihkisormuksen juuri niin kuin haluat.

Vihkisormuksen teettäminen miehelle

Vihkisormusta on tarkoitus kantaa nimettömässä koko loppuelämän ajan. Uniikki, käyttäjälleen suunniteltu ja teetetty vihkisormus säilyttää mukanaan paljon tunnetta ja muistoja ihanista hetkistä. Yleisimmin kuulemamme toive on hankkia uniikki vihkisormus naiselle, mutta yhä enemmän yksilöllistä vihkisormusta haetaan myös miehelle.

Kun vihkisormukset teetetään samalla kertaa yhdessä sekä sulhaselle että morsiamelle, sormuksiin saadaan myös luotua yhtenäinen ilme, joka kertoo upeasti yhteistä tarinaanne. Teetetty vihkisormus saadaan paremmin sopimaan yhteen myös kihlasormuksen kanssa, jolloin ne muodostavat eheän ja näyttävän kokonaisuuden.

Musta sormus miehelle

Miesten sormustoiveissa toistuvat usein toiveet mustasta vihkisormuksesta. Musta onkin värinä sellainen, että se sopii hyvin yhteen niin kultaisen kuin valkokultaisenkin kihlasormuksen pariksi. Mustat miesten vihkisormukset valmistamme mustasta zirkoniumista, joka on kevyt ja kestävä materiaali. Zirkonium on allergisoimaton metalli, eikä sisällä nikkeliä. Zirkonium-sormuksen voi toteuttaa sekä kiiltävä- että mattapintaisena ja siihen voi yhdistää myös muita korumetalleja sekä korukiviä.

Toinen suosittu materiaali miesten vihkisormuksissa on titaani. Se on zirkoniumin tavoin kevyt, kestävä ja allergisoimaton materiaali. Titaani tuntuu iholla lämpimältä, ja hieno vaalean harmahtava värisävy tekee korusta erityisen kauniin. Titaanisormukseen voi myös yhdistää eri metalleja kuten kultaa, hopeaa, platinaa tai terästä. Titaanisormus voidaan toteuttaa kiiltävänä, mattapintaisena, sekä erilaisilla hionnoilla ja taottuna.

Tilaa uniikki vihkisormus miehelle

Erilaiset sormukset ovat erityisosaamistamme. Kun siis haaveissasi on juuri sinulle suunniteltu uniikki vihkisormus tai kihlasormus, käänny meidän puoleemme. Suunnitelemme yhdessä sormuksen sinun toiveidesi mukaan. Tarjoamme asiantuntevan henkilökohtaisen palvelun, ja voit ottaa yhteyttä joko valmiiden suunnitelmien kanssa tai kertoa tarinasi ja antaa asiantuntijan hoitaa kaikki käytännön työ aina suunnittelusta toteutukseen! Aurifaber on henkilökohtainen kultaseppäsi, joka toteuttaa hartaimmatkin toiveet ja unelmat korujen saralla.

Kultasepänverstas Aurifaber

Itäinenkatu 3 B

33210 Tampere

}

Avoinna / Open

ma-pe/mon-fri 10-18
la/sat 10-15